Raiders Basketin taival kohti kärkikahdeksikkoa ja kevään pudotuspelejä jatkuu sunnuntaina 2. helmikuuta kun Järveenpään Liikuntahalliin vierailulle saapuu sarjakakkonen LoKoKo Bisons.
Kivikovan jenkkikolmikon omaava Bisons porhaltaa eteenpäin 4 ottelun voittoputkessa. Syyskauden keskinäisessä kohtaamisessa Bisons niputti Raidersin Loimaalla lukemin 98–75 sentteri Joshua Wilchcomben kiusatessa vierasjoukkuetta 19 pisteellä ja 12 levypallolla.
Sittemmin Bisonsin vahvuuteen on liittynyt tehokas laituri De’Sean Parsons sekä alaraajavammasta toipunut Korisliigastakin tuttu takamies Matthew Gibson, jonka nimi komeilee sarjan syöttötilaston kärkipäässä.
Raidersin vuosi on myös lähtenyt käyntiin positiivisissa merkeissä, kun neljän pelatun ottelun saldo on kolme voittoa. Raiders palasi voittojen tielle viime torstaina Jyväskylässä JBA:ta vastaan todellisen trillerin jälkeen.
Sankariksi Jyväskylässä nousi Reggie Dillard (29 pistettä / 11 levypalloa) joka loppusekunneilla rohmusi puolustuslevypallon hyppysiinsä ja sitä seuranneessa hyökkäyksessä upotti ratkaisevan hyppyheiton sinetöiden Raidersin 75–73-voiton kaksi sekuntia ennen päätössummeria. Dillard onkin mies jota Bisonsia vastaan kannattaa seurata: mies tykittää tupla-tuplan keskiarvolla (20,0 / 10,5) neljän ottelun jälkeen.
Ottelu alkaa Järvenpään Liikuntahallilla klo 17:00. Tervetuloa messiin!